keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Habitare-messut 2012
Tämän vuoden Habitare-messuilla saimme tehtäväksiannon katsella ja kuvata pääosin erilaisia valaisimia, joten suurin osa kuvistani liittyy niihin.
Kuvasin hiukan muutakin kuin valaisimia:
![]() |
| Pidän näiden valaisimien pyöreydestä ja läpinäkyvyydestä. |
Kuvasin hiukan muutakin kuin valaisimia:
![]() |
| Valoa ilman tulta. Uskalsinpa kätenikin tuikata tuonne kun esittelijä vakuutti ettei se ole tulta :D |
tiistai 2. lokakuuta 2012
FLAMMU:
Ikat-värjäysmenetelmä on kotoisin Aasiasta. Kankaan kuviot tehdään värjäämällä kude- ja/tai loimilankoja vain osittain.
Värjättävä vyyhti sidotaan tiukasti halutuilta kohdilta - niiltä kohdilta, joihin väriä ei haluta pääsevän - ja värjäystuloksena on kirjava lanka. Kangasta kudottaessa asetellaan kudelanka siten, että muodostuu tietynlaisia kuvioita.
KARTUSSI:

| Egyptiläisiä kartusseja, joita löytyy mm. obeliskeista ja temppeleistä |
- koristekilpi, johon voidaan sijoittaa esim. nimi tai vaakuna. Kartusseja on käytetty mm. kirjojen kannessa, kartoissa, seinillä jne.
- egyptiläinen hieroglyfimerkki, joka ranskalaisten sotilaiden mielestä muistutti patruunaa. Faaraoiden nimet kirjoitettiin kartussin sisään, sillä sen uskottiin suojelevan faaraon nimeä pahoilta voimilta.
- (arkkitehtuuri) koristeellinen kehys
| Saksalaisen kirkon kartussi |
torstai 27. syyskuuta 2012
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Lisää Tiimaria
| Näihin herkullisiin kakkupalapyyhkeisiin ihastuin! |
--------------------------------
Some random pics from Tiimari. By the way, I almost wanna eat those cake slices... that are actually small towels.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)